Kare Eskola esitteli Vapaa Ratas blogissaan oman käyttöpyöränsä. Tästä innostuneena päätin itsekin esitellä oman arkijuhtani!
Ajelen päivittäisen ajoni Trek Marlin SS 29er yksivaihdemaasturilla vuosimallia 2011. Vaikka varastosta löytyy kaikenlaisia kaksipyöräisiä, ajan itseasiassa vuoden kilometreistäni suurimman osan tällä nimenomaisella pyörällä. Ajoin Trekillä muutamia maastolenkkejäkin, mutta sen rajat tulivat äkkiä vastaan.
Kaikki sai alkunsa syksyllä 2011, jolloin etsin korvaajaa itse rakentamalle konversiosinkulalle, jota kaverini kutsuivat ystävällisesti “jätteeksi”. Kriteerit olivat:
- Vaihteita pitää olla yksi (ilman mitään viilailuja ja ketjunkiristimiä)
- Alle pitää mahtua leveät nastarenkaat
- Runkokoon pitää olla riittävän iso
Käytännössä maastopyörät ja cyclocrossarit osuvat näihin vaatimuksiin. Haasteena oli löytää riittävän iso koko tuolla budjetilla. Kaivoin pyörää pari kuukautta verkkokauppojen syövereistä ja lopulta sopiva fillari löytyi Lundbergin valikoimista. Runko on kooltaan miehekkäät 23″. Pyörä tuntui alkuun melkoiselta testosteronimörssäriltä. Sitä ajaessa teki vain mieli karjua.
Tiesin pyörää ostaessa, että alumiinirunko on kelvollinen, mutta osat ovat kompromissi. Varauduin henkisesti siihen, että vaihtelen osia matkan varrella. Ja niinhän siinä kävi. Noin viiden tuhannen kilometrin jälkeen pyörään on vaihdettu:
- Läjä renkaita (normi)
- Ketjut (kolmannet menossa)
- Kammet (korkkasin kierteet)
- Polkimet (kolmannet menossa)
- Keskiö
- Eturatas (vaihdoin isompaan)
- Vapaaratas (rikoin kaksi, sitten vaihdoin kiekon)
- Takakiekko
- Haarukka (alkuperäinen joustohaarukka ei juuri joustanut ja alkoi ruostua)
- Stemmi
- Ohjaustanko
- Kädensijat
Rungon lisäksi alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä enää oikeastaan etukiekko, satula ja jarrut. Mekaaniset Tektron Novela -jarrut ovat lähinnä vitsi ja ne ovat saaneet jo vaihtotuomion. Ajan jarrupalavarastot tyhjiksi ja sitten ne saavat lähteä.
Miksi sitten tartun aina arkiajossa tähän yksivaihteiseen ankkuriin? Ympärivuotisessa päivittäisessä ajossa oleva pyörä joutuu kovalle koetukselle ja haluan keskittää kulutuksen sitä parhaiten kestävään pyörään. Yksivaihteisena ja yksinkertaisena pyörä kestää kovan rasituksen. Sitä on myös helppo huoltaa sekä säätää ja osaan tehdä sille melkein kaiken tarvittavan itse. Pyörän akseliväli on pitkä, mikä tekee ajosta vakaata, mutta ei järin ketterää. Ajaminen on kuitenkin mutkatonta ja mukavaa. Trekissä ei ole lukkopolkimia, joten voin napata sen varastosta koska tahansa ja ajaa minne tahansa. Lisäksi pyörän uskaltaa lukita kadulle. Täydellinen käyttöpyörä.
Meillä on ollut Trekin kanssa monia ikimuistoisia hetkiä, kuten kesäinen kaatuminen. Se raapaisi särön meidän suhteeseen, mutta luottamut alkaa pikkuhiljaa taas palata.
Tarkoituksena on ajella toistaiseksi Trekillä ja päivittää osia sitä myöten kun niitä hajoaa. Sopivankokoisen rungon löytäminen on aina työn takana ja yritän pitää siitä kiinni, kun sellainen on löytynyt. Jos pyörä pitäisi nyt väkisin korvata jollain, niin vahvoja ehdokkaita olisivat Pelagon Stavanger yksivaihtaisena droppitangoilla tai Genesis Day One.
Trekin uskaltaa lukita julkiselle paikalla.
Toimii myös metsässä.